torstai 6. helmikuuta 2014

Kiinalaiset onnenkeksit

Lainasin kirjastosta keittokirjan, josta sain idean leipoa onnenkeksejä. Näitä leivotaan ja tarjoillaan kiinassa uutenavuotena, joka vaihtelee meidän kalenterissamme joka vuosi. Sofian kanssa kun päätimme leipoa näitä ja tarjota koulussa, tarkistimme, että tänä vuonna kiinalainen uusivuosi oli 31.1.
Keksien juju on, että sisälle taitetaan pieni lappu, johon on kirjoitettu esim. sanontoja tai lyhyitä neuvoja.
Näitä ei kannata edes yrittää tehdä yksin, sillä kun keksit otetaan uunista ulos, ne kovettuvat todella nopeasti.
Alkuperäisen reseptin mukaan tähän tarvittaisiin lettupannu, mutta sen voi yhtä hyvin korvata muffinssipellillä tai ihan tavallisella leivinpaperilla vuoratulla pellillä. Jos käytät tavallista peltiä, kaada vain taikinaa suoraan leivinpaperin päälle. Näin on vaikeampi saada hienoja, pyöreitä keksejä, mutta pelti pelliltä onnistut varmasti paremmin!


n. 30 kpl       2 tuntia

3 munanvalkuaista
1½ dl sokeria
1 mm suolaa
1 dl ruokaöljyä
1 tl vaniljasokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl maissijauhoja
3 rkl vettä

2-4 rkl öljyä lettupannun voiteluun


Aloita kirjoittamalla laput (1cm x 5cm) ja taittamalla ne kahtia.
Aseta uuni 160 asteeseen.
Lisää valkuaiset kulhoon ja vatkaa kiinteäksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja suola ja vatkaa mukaan öljy.
Sekoita muut kuivat ainekset keskenään ja lisää sekoitus ja vesi kulhoon.
Laita lettupannu uuniin 5-10 minuutiksi. Ota pannu pois voidellaksesi sen. Vältä laittamasta liikaa öljyä. Kaada ohut kerros taikinaa pannun syvennyksiin ja kääntele pannua hieman, jotta taikina levittyy tasaisesti. Aseta lettupannu uuniin 12 minuutiksi.
Taita nopeasti laput kekseihin, ennen kuin ne kovettuvat! Pidä puhdasta keittiöpyyhettä toisessa kädessä ja käännä keksit lastalla ylösalaisin pyyhkeelle. Aseta taitettu lappu keksiin ja taita se puolikuun muotoiseksi. Jatka kunnes taikina on loppu.

JA


1 kommentti:

  1. Daiwa-Mata Fusion Titanium For Sale in New Taipei
    The Daiwa-Mata Fusion Titanium consists of two titanium nipple bars core components: a solid titanium white wheels stainless core and a solid core with sunscreen with titanium dioxide an titanium ore terraria alloy plate. Each piece will titanium alloy nier replicant hold a different

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...