maanantai 29. huhtikuuta 2013

Banaanimuffinssit / Maatilan eläimet




  Nämä ihanat, ilmavat, banaaninmakuiset ja hauskan näköiset muffinssit ovat todella hyviä ja sopivat erityisesti pienempien lastenkutsuille. Jokainen tyttö ja poika saa valita ja syödä oman suosikkieläimensä, jossa maistuu voikreemi ja tietysti maukaat karkit!

   Luovuuttaankin saa käyttää niin kaupassa kuin kotonakin, sillä kaupan karkkihyllyllä saa improvisoida, koska kaikista kaupoista ei löydy samoja karkkeja.


NOIN 12-20 KPL

Ainekset:
125 g suolatonta ja pehmeää voita
1,5 dl (125 g) hienosokeria
2 keskikokoista munaa
2 pientä kypsää banaania hienonnettuna
2 dl (125 g) jauhoja
2 tl leivinjauhetta


Tee näin:
Lämmennä uuni 180 asteeseen ja laita kuppikakkuvuoat leivinpaperilla vuoratulle pellille tai 12-reikäiseen kuppikakkuvuokaan.
Sekoita voi ja sokeri kulhossa, kunnes seos on kevyttä ja ilmavaa.


Lisää yksi muna kerrallaan ja vatkaa seosta, kunnes se on tasaista.
Sekoita hienonnetut banaanit sekaan.
Siivilöi jauhot ja leivinjauhe kulhoon ja sekoita ne seokseen.


Siirrä seos lusikalla vuokiin siten, että ne ovat 2/3 täytettyinä.
Paista 20-25 minuuttia ja anna jäähtyä kokonaan.
Päällystä muffinssit voikreemillä ja koristele!



torstai 25. huhtikuuta 2013

Tiikerimuffinssit

Nämä suklaan ja appelsiinin makuiset isot ja täyttävät muffinssit sopivat tarjoiltaviksi niin juhliin kuin arkeenkin. Päällysteeksi sopii mikä vain päällyste, esim. voikreemi tai tomusokeritahna, johon vain sekoitat kaakaojauhetta. Myös sulatettu suklaa kelpaa päällysteenä.
Värikäs strösseli piristää aina ruskeaa muffinssia! 
 
Ainekset:
200 g voita tai margariinia
3 dl sokeria
4 munaa
2 dl perunajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljajauhetta
 
LISÄKSI:
½ dl maitoa
1 dl kaakaojauhetta
100 g tummaa suklaata rouheena
 
SEKÄ:
1 dl vehnäjauhoja
yhden appelsiinin kuoriraaste
½ dl appelsiininmehua tai maitoa
 
PÄÄLLYS
 
Ohjeet:
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri, lisää munat yksitellen vatkaten.
  Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Jaa taikina kahteen osaan. Lisää toiseen maito, kaakaojauhe sekä veitsellä karkeaksi rouhittu tumma suklaa.
  Sekoita toiseen taikinaan vehnäjauhot, hyvin pestyn appelsiinin kuoriraaste ja appelsiininmehu tai maito.
  Jaa taikinat kerroksittain Amerikan muffinssivuokiin. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia.
Päällystä muffinssi esim. tomusokeritahnalla, johon on sekoitettu kaakaojauhetta. Kuvassa käytin voikreemiä.
 
 

Rocky Road-palat

Rocky road-palat ovat erinomaiset karkkihimolle. :D Nämä Rocky road-palat ovat muunneltu Pirkan resepti.
 

Ainekset:
200g taloussuklaata
20g voita
60g vaahtokarkkeja
3/4dl suolapähkinöitä
1dl rusinoita

Ohje:
Paloittele suklaa ja sulata mikrossa voin kanssa. Paloittele vaahtokarkit saksilla ja rouhi pähkinät. Sekoita vaahtokarkit, pähkinät, riisimurot ja rusinat sulanneen suklaasulan joukkoon. Levitä seos leivinpaperilla vuorattuun kapeaan suorakaiteenmuotoiseen vuokaan. Anna jähmettyä jääkaapissa noin tunnin. Leikkaa Rocky Road-levy pieniksi neliöiksi.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Salami-mozzarellamuffinit

Resepti on Glorian koti & viini - lehdestä, ja niin kuin arvelinkin, muffinssit olivat enemmän aikuisten (miesten) makuun. ;)

Itse tein pizzamuffinssit muffinssivuokiin, mutta koska paperi ei halunnut irrota muffinsseista, kannattaa tehdä ohjeen mukaan ja käyttää silikonista muffinssipeltiä.

 
8-16 KPL
Ainekset:
2 kananmunaa
1 3/4 dl täysmaitoa
1/4 tl mustapippuria myllystä
1 3/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
125 g raastettua mozzarellaa
2 1/2 dl hienoksi paloiteltua salamia, pepperonia tai chorizoa

LISÄKSI:
2 rkl voita
oreganoa, basilikaa tai rucolaa


Ohjeet:
Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen. Voitele muffinipellin kolot.
Riko kananmunat kulhoon ja kaada maito päälle. Vatkaa haarukalla munien rakenne rikki. Mausta pippurilla. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos munamaitoon.
Kaada seos muffinipellin koloihin. Asettele mozzarellaraaste ja makkara päälle. Paista uunin keskitasossa kullankeltaisiksi, noin 15-25 minuuttia koosta riippuen. Koristele halutessasi yrteillä.


   

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Sitruunamuffinit

Minä tein nämä muffinit kukanmuotoisiin silikonivuokiin ja täytin ne vahingossa liikaa niin että niistä tuli pyöreitä alhaalta. Mutta kyllä niistä kuitenkin tuli aika kivan näköisiä. Kuvassa minulla ei ole glasyyriä muffinssien päällä koska otin kuvan ennen kuorruttamista.

n.15 muffinssia

Ainekset:
 50g sulatettua voita
2 munaa
2dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhoja
2-4rkl sitruunamehua
1dl maitoa

KUORRUTUS:
n. 1 rkl vettä
1dl tomusokeria



Ohje:
Laita uuni päälle 225 asteelle. Sekoita munat, sokeri ja sitruunanmehu keskenään kunnes siitä tulee huokoista. Sekoita jauhot keskenään ja kaada seos munaseokseen. Lisää rasva ja maidot, ja sekoita kunnes taikina on sileä ja tasainen. Aseta muffinssivuoat pellille ja kaada taikinaa niihin. Paista uunissa 10 minuuttia. Ota muffinit ulos uunista ja anna jäähtyä.
Kaada tomusokeri ja vesi kulhoon ja sekoita, kunnes saat tasaisen ja levittyvän tahnan. Lisää tarvitessasi enemmän tomusokeria tai vettä. Kaada glasyyri muffinien päälle.


lauantai 6. huhtikuuta 2013

Puolukkapannukakku

Puolukka  sopii erittäin hyvin pannukakkuun ja tuo siihen raikkan maun!
Leivoin pannukakkua koska maitomme oli vanhaa ja piti käyttää. Suosittelen lämpimästi että leivotte tätä! :)

Ainekset:
8dl maitoa
3dl vehnäjauhoja
4 munaa
1/2tl suolaa
1dl puolukoita
2 rkl sokeria



Ohje:
Laita uuni päälle 225 asteeseen.
Sekoita maito ja vehnäjauhot sileäksi taikinaksi. Sekoita joukkoon munat yksitellen. Lisää suola. Sekoita puolukat ja sokeri joukkoon. Kaada taikina pellille joka on päällystetty leivinpaperilla. Paista uunissa 20-25 minuuttia.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...