maanantai 15. heinäkuuta 2013

11: Marjamarenkipiiras

Alla olevan reseptin ja kuvat olen löytänyt leivonta on intohiomoni nimisestä blogista. Lainasin kuvia sieltä kun en itse ehtinyt ottaa kuvaa piirakasta.




Yksi pellillinen, 25 palaa.

Ainekset:
4 munankeltuaista
2 dl siro erikoishienoa sokeria
2 tl Vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
200 g = 2 dl sulatettua voita
2 dl maitoa
1 sitruunan raastettu kuori
4 dl marjoja (mansikka,mustikka,vadelma tai marjasekoitus)



Marenki päällinen:

4 munanvalkuaista
2dl siro erikoishienoa sokeria
1dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria




Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, sulatettu voi, maito ja sitruunan kuoriraaste. Sekoita taikina tasaiseksi.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja ripottele päälle marjat.



Vaahdota valkuaiset valkoiseksi vaahdoksi.Vatkaa sokeri ja tomusokeri joukkoon vähän kerrallaan. Mausta seos vaniljasokerilla. Levitä marenkikuorrutus taikinan päälle ilmavasti. Kypsennä 175 asteessa keskitasolla noin 30 minuuttia kunnes pinta on saanut vähän väriä ja tuntuu rapealta.


Laitoin itse vain mustikoita ja mansikoita.



 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...